|

Tuskin on parempaa tapaa juhlistaa jalkapalloaiheista kirjaa kuin vetää pelipaitaa päälle ja sännätä pallon kera viheriöille. FC Kynän tapauksessa paidat olivat suoraan pakasta, kaunis kiitos siitä kuuluu Parnasso-lehdelle

Ja koska kyse on Atik Ismailin elämäkerrallisesta kirjasta, areenan pitää tietysti olla Stadikka – tuo HJK:n kotipelien näyttämö ennen nykyisiä Finnair Stadionin aikoja. Samaisella areenalla Atik mm. upotti voittomaalin Liverpoolin verkkoon ja teki liudan maaottelumaaleja. Nuo muistot Atik on pakannut kirjan kansiin nimellä Klubin Kundit – 20 vuotta koukussa.
Juhlamatsissa Klubin Kundit – FC Kynä jatkettiin siitä, mihin kirjassa oli jääty. Eli Atikin tarunhohtoisten maalikarkeloiden merkeissä. Tosin ensimmäisen maalin riensi tuikkaamaan ”Viialan Forssell” Arto Nyberg, joka avausjakson vanhennuttua puoleen väliin täräytti kulmurin jälkitilanteesta 1–0.

Toisella jaksolla Atik ja Klubin Kundit ryhdistäytyivät. Juhlakalu roikutti yli tauolta maalipuiden väliin tulleen Ilkka Laitisen – ja hetken päästä Pasi Rasimus puski 2–1.

Kirjailijan elämä on kuitenkin ihmeellistä. Petri Tamminen, tuo Vääksyn vähäpuheinen ”Bergkamp”, joka palasi futiskentille noin kolmenkymmenen vuoden tauon jälkeen, ja suoraan siis Olympiastadionin päänäyttämölle, sai tarkan syötön Kjell Westöltä vähän ennen loppuvihellystä ja sivalsi vasemmalla jalallaan aivan tolpan juureen tasoituksen 2–2.
Teksti: Mika Wickström
Kuvat: Timo Villanen

Joku voisi luulla sormen nostoa tuuletukseksi, mutta kyse on salaisesta merkistä: äkkiä vaihtoon!




|