PS – FC KYNÄ 1-1 (0-0)
YLE:n Puoli Seitsemän -ohjelman toimitus osaa muutakin kuin filmata. Iloinen ja energinen toimittajajoukkio näytti Finnair-stadionilla oikealta Palloseuralta – ainakin jos vertaa FC Kynään.
FC Kynä aloitti haasteottelun tapansa mukaan terävästi. Kynäilijät kiusasivat PS:n puolustusta kuin herhiläisparvi, mutta osumatarkkuus oli suomalaisen ampumahiihtäjän luokkaa. Isolla tekonurmiviheriöllä sakkokierroksia kiertäessä tuli hiki ja hieman väsykin.
Fiksusti pelannut PS valitsi vastahyökkäyksilleen lyhimmän mahdollisen reitin keskialueen halki kohti Ari ”Vito” Koivun vartioimaa maalia. Ensimmäisen jakson vedellessä jo viimeisiään karkasi PS:n tuulennopea sentteri Mikko Kekäläinen läpiajoon ja tuikkasi pirullisen tarkasti pallon pömpeliin: 1–0 isännille!
FC Kynä toipui lyhyen tauon aikana takaiskusta varsin hyvin. Toisella jaksolla Kynän nopeat mutta taitavat hyökkääjät Jyrki Vainonen, Juha Itkonen, Ilkka Levä ja Harry Salmenniemi haastoivat hanakasti PS:n puolustusta, mutta aivan Antti Niemeltä näyttänyt veräjänvartija Juho-Pekka Rantala koppasi kaikki vedot. Rantalan savottaa helpotti toki väkivahva keskuspuolustus, jonka ankkurina toimi suvereeni pallotaituri Baba Lybeck – ah!
Kova taistelu ilmatilan ja ottelun herruudesta käytiin kauniisti viheriöineen tekonurmen keskivaiheilla. Kynän raamikkaat mutta ketterät keskuspuolustajat JP Pulkkinen ja Matti Rönkä (C) sekä peräänantamattomat laitalinkit Janne Ora, Olli Heikkonen, Jaakko Kankaanpää, Markku Rönkkö ja Jusu Lounela taistelivat minkä pystyivät PS:n taitavaa ja kovakuntoista tukimiesrykmenttiä vastaan. Isäntien Pekka Toikka, Kimmo Ohtonen, Jesse Kamras, Juha Roiha, Matti Toivonen ja Peter Nyman olivat todella kovassa vireessä. Unohtaa ei pidä tietenkään Milla Madetojaa, joka shookerasi kynämiehet jo pelkällä urheilullisella olemuksellaan.
Vasta Heikki Valkaman pelin loppupuolelle ajoitettu tarkka pusku vapautti FC Kynän maalittomuuden tuskastaan. Tarvittiin Jyrki Vainosen kenkää ja Heikin päätä, jotta pallo löysi vihdoin Rantalan selän taakse. Millimetrin tarkka keskitys maalin takanurkalle ja hallittu pusku alanurkkaan: 1–1.
Stadion ei ollut aivan loppuunmyyty, mutta tunnelma katsomossa oli kenties parempi kuin ”Finskillä” kertaakaan tällä vuosikymmenellä. Siitä suuri kunnia kuuluu PS:n fanikerhon puheenjohtajan Tiina Klemettilän vetämälle huutosakille. ”Kynä kyykkyyn!” kaikui lehtereiltä niin napakasti, että pelaajien oli vaikea välillä kuulla omia ajatuksiaan.
Ottelun tulkitsi Mika ”Sokra” Wickström

Paluu etusivulle
|