Matsi pelattiin hienossa Tellus-hallissa, joka sijaitsee Pietarsaaren stadionin vieressä. Tuolla areenalla pelaa liigassa mainetta ja menestystä niittänyt JARO, Jakobstads Rostfritt. Vapaa suomennos kyseisestä nimestä olkoon Pietarsaareen ruosteeton.
Vastaamme asettui varsin moninainen, yllättäväkin kokoonpano punapaitaisia pelaajia. Mukana oli useita liigassakin Jaron paidassa pelanneita, junioreita sekä myös naisia. Joukossa oli jopa Pekingin olympialaisissa Nigeriaa edustanut neitonen ja vasta 9-vuotias Sergei Eremenko, pelimies jo noin pienenä.

Pelin alku oli Kynälle hiukan tuskaisa, mutta älykäs joukkueemme sai nopeasti kiinni rytmistä. Vaikka isäntäjoukkue syötteli mallikkaasti ja pelasi näppärää yhden kosketuksen peliä, tuotti Kynän pistotaktiikka paremmat tehot.
Ensimmäinen maali syntyi vartin pelin jälkeen, kun Mika Wickström syötti ensimmäisen kerran maalille. Miika Nousiainen oli sijoittunut tapansa mukaan täydellisesti ja kevyen kosketuksen jälkeen sijoitti pallon kärkkärillä maalin oikeaan alanurkkaan: 0-1.
Pelin juoni oli selvä: Jaro syötteli varsin komeasti yrittäen saada maaleja aikaiseksi. Vito piti kuitenkin maalinsa puhtaana hämmästyttävillä torjunnoillaan, joita tukivat hiukan myös maalitolpat.
Viitisen minuuttia ensimmäisen maalin jälkeen Kynä näytti, mistä se on tehty. Tasainen rintama pelaajia nousi ylös tuoden pallon oppikirjamaisen komeasti rangaistusalueen rajoille. Tuolloin Tomi Kontio havaitsi Miikan, joka oli jo vauhdissa. Syöttö suoraan jalkaan, maalivahdin harhautus ja edessä oli enää viimeistely: 0-2.
Jaron puntti alkoi tutista ja seuraava hyökkäys, jälleen viiden minuutin kuluttua edellisestä, tuotti heille lisää tuskaa. Markku Rönkkö syötti hienon rakentelun päätteeksi maalille, missä kukapa muukaan kuin Miika Nousiainen viimeisteli. Pallo pomppasi tolpan kautta puolustajan takamukseen ja siitä maaliin: 0-3.
Tauolla Jaro piti tehokkaan palaverin. He päättivät lisätä hieman tempoa ja nostaa jopa puolustuslinjaa. Tästä seurauksena Kynä voitti paitsiotilaston ylivoimaisesti. Liekö kynäläisten kunto myös antanut hieman periksi, sillä tulostakin alkoi Jaron hyökkäyksistä tulla. Kentän nuorin, Sergei Eremenko, tykitti Viton selän taakse, kun kymmenen minuuttia oli toista jaksoa pelattu: 1-3.
Ja lisää kylmää kyytiä seurasi melko pian, kun Jaron hyökkäyslinja onnistui taas. Paha kuti, ja Vito oli voimaton: 2-3. Kynä sinnitteli ja loi paikkojakin, mutta Jaron maalivahti oli hienosti mukana tarjoten runsaalle katsojajoukolle huikeita torjuntoja. Yrityksestä huolimatta Kynän maalihanat olivat sulkeutuneet, ja vain kolme minuuttia ennen ajan täyttymistä Jaron hyökkääjä tasoitti: 3-3.
Parin minuutin lisäaika ei enää tuottanut maaleja, joten ottelu päättyi kotiyleisön harmiksi pistejakoon. Kaikki Kynän maalit tehnyt Miika Nousiainen palkittiin Jaron viirillä, jonka voi vastedes nähdä Miikan työpöydällä Suvilahdessa.
Jälkipelit:
Pietarsaaressa meitä pidettiin todella hyvin, ja heti pelin jälkeen pääsimme ruokailemaan herkullista kiusausta sekä kalalasagnea arktiseen museoon, Nanoqiin. Ruuan jälkeen saimme rautaisannoksen legendaarisen professori W. Goichmanin elämästä ja seikkailuista. Savusauna kuului toki myös asiaan Vives-pubin tarjoamien oluiden kostuttaessa kurkkujamme. Ilta jatkui perinteiseen tapaan pitkään, mutta siitä huolimatta kynäläiset esiintyivät mallikkaasti kahdessa paneelikeskustelussa sunnuntaina.
Kirjoitti Sami Garam, kuvat: Tomi Kontio


Paluu etusivulle
|