stripe decor
   

 

Jalkapallodraamaa parhaimmillaan

FC Kynä revanssiin rangaistuspotkuin 3–2

FC Kynä ja Näyttelijät taistelivat ja taiteilivat

maalittoman tasapelin varsinaisella peliajalla

 

 

FC Kynä-Näyttelijät ottelun alkuasetelmat loivat ylimääräistä kutkutusta ainakin FC Kynän pelaajien puntteihin. Muisto Näyttelijöiden vuoden takaisesta ja kliinisen tehokkaasti suorittamasta 4-0 teurastuksesta silloisen Finnair-stadionin viereisellä harjoituskentällä lienee väreillyt monen sokraattisen sinipaidan rinnassa.

 

Lokakuun iltapäivä oli lämmin ja tunnelmassa oli jotakin suurta, lähes harrasta. Ottelun alku loi heti sinfonialliseen mittaluokkaan kasvaneelle kamppailulle sen leimalliset alkutahdit. Ari ”Vito” Koivun yhä viipyessä Helsinki-Vantaan vastaanottokeikallaan, asettui maalitolppien väliin epäkiitolliseen hätävaramaalivahdin tehtävään Matti Rönkä.

 

Näyttelijät eivät kuitenkaan onnistuneet hyödyntämään tilapäisen vahdin kokemattomuutta noin kymmenen ensimmäisen minuutin aikana. Rönkä pelasi varmasti ja teki pari hyvää ulostuloakin.

FC Kynä osoitti alusta lähtien poikkeuksellisen jämäköitä otteita, mikä taisi hieman hämätä Näyttelijöiden sinänsä kimmoisampaa ja kovakuntoisempaa pelaajakaartia. Syötöt napsahtivat sinipaidan jalasta toiseen tarkasti. Jokaisesta pallosta taisteltiin ja kentällä jaksettiin liikkua siihen malliin, että kynäläiset itsekin taisivat hetkellisesti hämmentyä omasta suorituksestaan.

 

Molemmat joukkueet liikkuivat kentällä sekä tehokkaasti että viisaasti ja saivat näin luotua tilanteita nopeaan tahtiin. Peli sykki ja aaltoili kentän päästä päähän alati eloisana – suorastaan brasilialaistyyppisenä – ja molemmat joukkueet onnistuvat kehittämään liudan vaarallisia maalipaikkoja.

 

FC Kynälle vaarallisia tilanteita hyökkäyspäässä loivat muun muassa väkivahva Heikki Valkama, Miika ”Nopsajalka” Nousiainen ja Jyrki ”Saksipotku” Vainonen, jonka nilkkaa tosin hieman aristi  vielä Sammakko-ottelussa saadun ruhjeen takia.

 

Näyttelijöiden joukkue pelasi taidokkaasti, mutta ei aivan yhtä vauhdikkaasti kuin edellisessä koitoksessa. Näyttelijöiden keskikentällä peli kulki erityisen liukkaasti akselilla Juha Kukkonen – Niko Saarela – Mikko Nousiainen. Vaikka muutama avainpelaaja Näyttelijöiltä puuttuikin, valkopaidat kykenivät  rakentamaan useita vaarallisia draamoja FC Kynän maalille. Vito Koivu oli kuitenkin tavallistakin varmaotteisempi, tekipä mies muutaman fysiikan lakeja uhmanneen Gordon ”Bank of England” Banks ja Lev ”Musta hämähäkki” Jashin -mallisen heittäytymisen, jonka aikana pallo löysi tiensä Viton hanskoihin.

 

Näyttelijöiden puolustuspään keskuslukkona toimi Petja Lähde, joka hoiteli etenkin pääpallot turvallisille vesille. FC Kynä pelasi kuitenkin viisaasti ja avasi Näyttelijöiden puolustusta maata ja laitoja pitkin, osin myös tyhjiin ns. juoksutiloihin. Kynän keskikentällä peliä rakensivat Kjell Westö, Juha Kanerva, Mika Wickström ja Janne Ora. Näyttelijöiden puolustusta avasivat myös sekä pallollisilla että pallottomilla juoksuillaan nopeat ja taitavat laitalinkit Juha Itkonen ja Miika Nousianen.

 

FC Kynän raamikas puolustus pelasi jokaisesta pallosta rajusti taistellen ja voitti niistä huomattavan monia. Olli Heikkonen, J-P Pulkkinen, Tomi Seppälä, Juha Kanerva, Markku Rönkkö sekä puolustuksen herra ja hidalgo Matti Rönkä osoittivat yhtä eleetöntä kuin huikeaa venymiskykyä Näyttelijöiden pahimpien pommitusjaksojen aikana. Lisäksi puolustus avasi hyvin hyökkäyksiä modernin futiksen oppien mukaisesti.

 

Ottelusta ei puuttunut hiuksia harmaannuttavaa ainesta. Milloin soi Kynän maalitolppa, milloin Näyttelijöiden. Kilahduksia kuultiin niin monta, että tokkopa kukaan niitä kaikkia ehti edes laskea. Yhden tolppavedoista laukoi FC Kynän ainoa nuoren polven vahvistus Hiski ”Juhanpoika” Kanerva. ”Reboundiin” pääsi jaloiksi Kynän kapteeni Mika Wickström, jonka oikeaan yläkulmaan tähdätty tarkka sisäterälaukaus leijaili vain puolikkaan pallonmitan ylähirren yli.

 

Ensi jaksolla FC Kynän maalinviivalle viisaasti asettunut Matti Rönkä pelasti viattomalta näyttäneen mutta vaaralliseksi muuttuneen tilanteen päätteeksi varman maalin. Toisen jakson ja ottelun lopulla Kynä onnistui vyöryttämään takavuotisesta karsintaottelusta tutun unkarilaistyyppisen pajatsopallottelun Näyttelijöiden maalille. Illan hämyssä moni oli näkevinään, että pallon poukkoilu päättyi Näyttelijäjoukkueen purkuun, jossa oli huomattava pitoisuus ns. jumalankäsimäisiä piirteitä. Pillin ääntä ei tällä kertaa kuitenkaan kuulunut.

 

Ensi jakson puolessavälissä kentän laidalle juoksi Nelosen Uutisten toimittaja, joka halusi saada Miika Nousiaisen haastateltavaksi! Asia ei lopulta kuitenkaan koskenut peliä vaan Miikan Vadelmavenepakolainen-romaania: ulkoministeri Alexander Stubb lahjottaisi teoksen Ruotsin kruununprinssi Danielille seuraavan päivän valtiovierailulla, ja toimittaja kaipasi Kynän nopeimman miehen kommenttia tähän.

 

Kynän vauhdin ja taidon salaisuus lienee tällä kertaa ollut tarkan joukkuepelaamisen lisäksi joka miehen venyminen henkilökohtaisten taitojensa ylärekisteriin. Tästä puolestaan seurasi hurmioitumisen hyvä kierre.

 

FC Kynän henki ja into kasvoi hyvien otteiden mukana ottelun mittaan siihen vahvuuteen, että kapteeni Mika Wickström ehdotti vastapuolelle ensin viiden minuutin jatkoaikaa ja sitten rangaistuspotkukilpailua, jos varsinainen peliaika päättyy nolliin. Näin kävi ja joukkueet asettuivat laukomaan. Alkoi hermoja kutisutteleva potkukimara, jonka päätteeksi FC Kynän Mika Wickström, Matti Rönkä ja Heikki Valkama ampuivat voiton ratkaisseet maalit Näyttelijöiden verkon perukoille.

 

Ottelun ratkettua joukkueiden yhteinen näkemys kuului: Sonera-stadionin illasta puhuttaisiin vielä pitkään. Harvoin nolliin päättyvä ottelu on näin täynnä draamaa, molempien joukkueiden pelaajat totesivat.

 

Teksti: Janne Ora

 

 

 

 

 

 

Paluu etusivulle