stripe decor
   

Kuuntele myös J.P. Pulkkisen radio-ohjelma: http://www.yle.fi/

radio1.fi/kulttuuri/merkkituote/

FC Kynä vieraili Berliinissä toukokuun kolmantena viikonloppuna. Saksan kirjailijoiden maajoukkue oli kutsunut suomalaiset palloilevat kirjaniekat vieraakseen. Viikonlopun ohjelmassa oli paitsi mittelö kentällä myös luentatilaisuus, jossa esiintyi joukko isäntiä ja kaksi vierasjoukkueen kirjailijaa, Matti Rönkä ja JP Pulkkinen.

Matka osoittautui kaikin puolin onnistuneeksi. Järjestelyt toimivat, sää suosi ja mikä parasta, onnetar palkitsi kynäläiset makealla vierasvoitolla joukkueesta, joka harjoittelee joka viikko ja nauttii liigatason valmentajan opeista ja opastuksesta.

Ottelu alkaa leppoisissa tunnelmissa. Vasemmalta: Pulkkinen, Sipola, Valkama, Wickström, Itkonen, Seppälä sekä Virtanen.

Aloitus: saksalaista järjestystä ja pillin vinkunaa

Peli pelattiin lauantaina aamupäivällä kello yksitoista. Menomatkalla lentokoneessa arvelimme, että isännät olivat tieten tahtoen panneet pelin alkamaan jo aamupäivällä, jotta me, isäntien perjantai-illan vieraanvaraisuudesta alkuyöhön asti nauttineet kynäläiset, emme olisi parhaassa iskussa. Peliajaksi uhoiltiin perjantai-iltana täyttä aikaa, eli 2 x 45 minuuttia. Siitä pidettiinkin seuraavan aamuna kiinni: nyt joutuisi kuntomme koetukselle.

Saksalainen kiero yritys iskea suomalaisten heikkoon kohtaan ennen ottelua: pullolliset jekkua vastustajille. Itkonen ja Olsson pohtivat, korkatako ennen vai jälkeen pelin.

Ennen pelin alkua kävi selväksi, missä maassa pelattiin: alkumuodollisuudet olivat saksalaisen tarkat ja juhlavat, kun ottelun tuomari paimensi kurittomat vieraat täsmälliseen jonomuodostelmaan ja marssitti heidät kentälle peräkanaa. Kansallislauluja ei sentään kuunneltu, mutta tuomaria hämmensi hetken se, että jokaisen kynäläisen selkämystä koristi numero 7 ja se, että kaikilla oli sama taiteilijanimi, Kivi. Itse pelissä tuomari vihelsi kotiinpäin, tosin ihailtavan peittelemättä ja johdonmukaisesti. Pilli soi kaiken lisäksi herkästi, ja tuomari näki kyynärpäätaklauksia heti, kun menimme metriä lähemmäksi saksalaisia kollegojamme.Tämä ei kuitenkaan meitä masentanut, pikemminkin sisuunnutti.

Lähes jokainen kaksinkamppailutilanne, jossa oli kontakti, päättyi pillin vihellykseen. Erotuomari ja pilli vasemmalla. Käsi saattoi hipaista saksalaiskirjailijaa.

Keskiosa: torjuntavoitosta voittotorjuntaan

FC Kynä pelasi ottelussa historiansa parasta peliä: puolusti uhrautuvasti ja kurinalaisesti, ei karvannut turhan ylhäältä ja pyrki nopeisiin vastaiskuihin. Vastustaja sai meidän puolestamme pitää palloa ja pyörittää peliä, kunhan eivät päässeet maalintekopaikkoihin. Eikä vaarallisia tilanteita ensimmäisellä jaksolla juuri ollutkaan, mistä kiitos lankeaa kummankin joukkueen alakerran uurastajille ja likaisen työn tekijöille. Kynä panosti pelissä erikoistilanteisiin, joista vaarallisin ensimmäisellä jaksolla oli vapaapotku paristakymmenestä metristä. Saksalaisten maalivahti kuitenkin torjui Mika "Kivi" Wickströmin hyvän laukauksen.

Mika "Kivi" Wickstöm, keskikentän työmyyrä.

Maalittoman ensimmäisen puoliajan jälkeen FC Kynä siirtyi toisen jakson alkupuolella johtoon kulmapotkun jälkitilanteesta. Ennalta sovitun taktiikan mukaisesti Jyrki "Kivi" Vainonen antoi kulman matalana etutolpalle. Pallo livahti puolustajien välistä maalin edustalle, jossa saksalaiset onnistuivat säheltämään pallon omaan maaliin. Isännät olivat ihmeissään, me riemuitsimme.

Järjestelimme maalin jälkeen pelaajia uusille paikoille ja ryhdyimme varmistelemaan johtoa. Saksalaiset kollegamme painoivat päälle ja tasoittivat pelin kymmenisen minuutin kuluttua. Sekavan hässäkän jälkeen pallo pomppi vieraiden rangaistusalueella sinne sun tänne, ja päätti lopulta osua Ville "Kivi" Virtasen käteen. Jan Böttcher, isäntien keskikentän sielu, viimeisteli pilkulta tasoituksen. Reilu kymmenen minuuttia myöhemmin isännät pääsivät uudelleen tuulettamaan. Rangaistusalueen nurkalta tuli matalahko laukaus, johon isäntien pitkä ja nopea kärkimies Moritz Rinke syöksyi ja ohjasi pallon päällään etunurkasta ohi mainiosti pelanneen maalivahti Ari ”Kivi” Koivun.

Taas soi pilli. Vapaapotku saksalaisille.

Takaisku ei kuitenkaan lamaannuttanut meitä. Jaksoimme pelata oman suunnitelmamme mukaisesti ja tehdä asioita, joita parhaiten osasimme. Isännät alkoivat kaiken lisäksi selvästi väsyä: yhä useampi pystysyöttö osui meidän hyökkäyspäässä kohdalleen, joskaan saksalaisten maalivahti ei lopulta joutunut kovin montaa laukausta torjumaan, kun Heikki "Kivi" Valkamankin komea kaukoveto kiertyi niukasti ohi takakulman.

Kun peliä oli jäljellä parisenkymmentä minuuttia, saimme vastaiskun päätteeksi kulman. Taas pitäydyttiin ennalta sovitussa suunnitelmassa. Se kannatti, sillä "Kivi" Vainosen etukulmalle antama matala keskitys livahti jälleen ohi etutolpalla päivystäneiden vastustajien, ja heidän selkänsä takana "Kivi" Wickström pääsi läheltä tälläämään pallon maaliin.

Kliimaksi eli loppuhuipennus

Riemullamme ei ollut rajoja, ja onnistuimme pitämään tasapelin loppuun asti. Sitä hämmästyneempiä olimme, kun voitonhaluiset ja -varmat isännät ehdottivat pillin soitua rangaistuspotkukilpailua. Ilmeisesti tasapeliä ei saksalaisessa jalkapallokulttuurissa tunneta?

Vai vielä pitäisi pilkut ampua? Eikö matsi loppunut?

Rankkarikisaan joka tapauksessa lopulta päädyttiin, joskin pitkän kalabaliikin jälkeen. Molemmat joukkueet valitsivat viisi laukaisijaa. Jännitys kohosi, ja monikymmenpäinen yleisökin alkoi lämmetä (eikä se johtunut pelkästään auringosta). Kynäläisistä halukkaiksi vetäjiksi ilmoittautuivat Matti "Kivi" Rönkä, Mika "Kivi" Wickström, Simo "Kivi" Sipola, Ari "Kivi" Koivu sekä pelaaja-manageri Timo "Kivi" Ernamo. Me muut jännitimme kentän laidalla, pelikengät ja paidat jo riisuneina.

Pallo sujahtaa maalivahti Koivun ohi. Mutta Kynä pysyy mukana.

Ja viimein Koivu torjuu kahdesti!

Toinen toistaan komeampia maaleja tehtailtiin vuorotahtiin ala- ja ylänurkkiin. Lopulta saksalaisten maalivahdin onnistui torjua "Kivi" Sipolan veto, ja jännitys tiivistyi. ”Kivi" Koivu tasoitti punnukset torjumalla saksalaisten seuraavan laukojan vedon tolpan kautta ohi maalin. Kun loput kynäläisten sijoitukset onnistuivat, ja saksalaisista yksi epäonnistui, oli historiallinen voitto selvä -- tai niin luulimme. Kävi kuitenkin niin, että tuomari oli seonnut laskuissaan ja vaati nyt, vastustajiemme innokkaalla säestyksellä, että vielä yhden kynäläisen oli laukaistava, ennen kuin voitto oli selvä (myöhemmin laskeskelimme, että tuomarin vaatimus oli oikea...) Värväsimme kentän laidalta paikalle kylmähermoisen Juha "Kivi" Kanervan, joka toimitti pallon verkon perille. Ansaitut juhlat saattoivat alkaa, ja voitonhuuto S-O-K-R-A-T-E-S kirvoitti hymyn vastustajistakin.

 

Paras pelaajamme oli ehdottomasti (aakkosjärjestyksessä) AriClaesHeikkiJuhaJuhaJuhaJussiJyrkiMarkkuMattiMikaSimoTimoTomiTomiVille, joka oli osallisena kaikkiin kentän tapahtumiin ja raatoi helteessä kuin Niilin krokotiili tai saksalaisen paimenen koira 19. toukokuuta vuonna 1501 (vai oliko se 1502?)

Yksi FC Kynän tavoitteista ei kuitenkaan täyttynyt: peliä ei käyty ruohokentällä, vaan keinoalustalla, joka kävi luihin ja ytimiin, jäntereisiin ja kintereisiin, nivusiin ja munaskuihin. Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli kuitenkin hieno ja riemukas, ja monen tarinan arvoinen.

S-O-K-R-A-T-E-S!

* * *

Saksan kirjailijoiden maajoukkue -- FC Kynä 19.5. 2007 4-5 (varsinainen peliaika 2-2, puoliaikatulos 0-0).

Joukkue ylhäältä vasemmalta: Seppälä, Itkonen, Virtanen, Olsson, Sipola, Rönkä, Wickström, Ernamo, Valkama, Vainonen, Pulkkinen, Koivu, Walgren, Kontio. (Kuvasta puuttuvat ujo Juha "vieriväkivi" Kanerva, pelikenkänsä hotellille unohtanut Markku "rantakivi" Karpio sekä tietenkin valokuvan ottanut Tomi "Kivi" Kontio.)

 

FC Kynän kokoonpano (satunnaisessa järjestyksessä):

Maalivahti: Ari "Kivi" Koivu.

Puolustajat: Juha "Kivi" Kanerva, Simo "Kivi" Sipola, Jussi "Kivi" Wahlgren, Markku "Kivi" Karpio, Timo "Kivi" Ernamo, Claes "Kivi" Olsson.

Keskikenttäpelaajat: Juha "Kivi" Pulkkinen, Mika "Kivi" Wickström, Matti "Kivi" Rönkä, Tomi "Kivi" Seppälä, Tomi "Kivi" Kontio, Heikki "Kivi" Valkama.

Hyökkääjät: Ville "Kivi" Virtanen, Juha "Kivi" Itkonen, Jyrki "Kivi" Vainonen.

Yleisöä: noin 30, joista suurin osa kääntyi kannattamaan meitä, kun tuomari vihelsi niin räikeästi kotiinpäin.

Otteluraportin kirjoitti Jyrki "Kivi" Vainonen.

Kuvat: Tomi "Kivi" Kontio

 

 

 

 

Paluu etusivulle