stripe decor
   

Tampereen Henki & elämä -kirjamessuille oli vihdoin saatu ohjelmanumero, jota kelpasi paitsi kuunnella, myös katsoa. Manselaisen journalismin oikea laita, Aamulehti, oli haastanut suomalaisen kirjallisuuden liberon, FC Kynän, leikkimieliseen mittelöön.

Mainoslauseeksi Aamulehden irvileuat olivat keksineet kummelimaisen lohkaisun: ”Nehän on ihan penaalista.”

Huumoria, nääs.

Lauantai 16.2. klo 15 oli määrätty pelin aloitusajaksi. Pelipaikaksi isännät olivat valinneet Tampereen messukeskuksen C-hallin, jonka parhaat päivänsä nähnyt tekonurmi ei aivan vastannut kynäläisten tavoitteita, siis pelaamista nurmella. Mutta mitä pienistä: parempi kulunut tekonurmi kuin jäinen hiekkakenttä.

Viereisten huonekalumessujen takia alimittaiseksi lyhentynyt kenttä suosi hitaita mutta suulaita hämäläisiä. Esimerkiksi manselaispalloilijoiden ikinuori Matti Pitko ehti vartalo- ja verbaaliharhautusten ohella selostaa vartin verran matsia – pelikentältä.

Kynän talvitreenien herkistämä kokoonpano kärsi kentän lyhyydestä. Erityisesti vikkeläjalkainen kärkimies Jyrki ”Kivi” Vainonen ei uskaltanut kumimurskepellolla kiihdyttää täyteen vauhtiinsa, sillä jo lyhyt spurtti oli viedä miehen Suomi-Soffan puolelle, siis aivan väärään seuraan.

Pelin alku lupaili polveilevaa mittelöä, ja sellainen pelistä myös tuli.

Kynä vyörytti alussa laajalla rintamalla. Eikä aikaakaan, kun pallo oli jo Aamulehden maalissa. Osuman viimeisteli Mika ”Kivi” Wickströmin kauniista läpisyötöstä Juha ”Kivi” Itkonen. Peli siis 0-1 FC Kynälle.

Tämän jälkeen Aamulehden suulas taktiikka alkoi purra. Manselaisten nuorisoketju jauhoi ensimmäisen puoliajan jälkimmäisellä puoliskolla kolme maalia, joten tauolle mentiin isäntien johtaessa 3-1.

Toisella puoliajalle tuli uudistunut Kynä. Urheilukirjoittaja Juha ”Kivi” Kanerva ja lähes tappajan näköinen mies Matti ”Kivi” Rönkä johtivat Kynän alakertaa varmasti ja eleettömästi. Poissa olivat ensimmäisen puoliajan tunnustelu ja lievä haparointi. Myös Kynän keskikenttä tiivisti sanomaansa. Niinpä peli pyöri entistä enemmän tamperelaisten kenttäpuoliskolla, ja Kynän laitalinkit vyöryttivät hyökkäyksen toisensa jälkeen kohti Aamulehden maalia.

Valitettavasti kynäläisten osumatarkkuus oli talviterässä. Runollisten sommitelmien sijaan Kynän peli puuroutui välillä kankeaksi proosaksi, eikä aatoksen lailla kiitävä kärkimiehemme Jyrki ”Kivi” Vainonen saanut askeliinsa tavanomaista lennokkuutta.

Lopulta, kun peliä oli jäljellä noin vartti, keskikentän sanaseppo Simo ”Kivi” Sipola onnistui upottamaan pallon isäntäjoukkueen maaliin. Kauniin yhdistelmän päätteeksi Sipola harhautti vastustajansa ns. espressolle, ja hänen oikean jalan kutinsa upposi vastustajan maalin oikeaan yläkulmaan.

Viimeinen vartti sujui lähes täysin Kynän hallinnassa. Maalipaikkoja siunaantui hengen ja elämän pitkämatkalaisille vähintään puoli tusinaa, mutta se kaunein, eli tasoittava maali, jäi uupumaan. Lähimmäksi pääsi Koo-Veen kasvatti Mika ”Kivi” Wickström, jonka vasemman jalan tuikkauksen torjui viime hetkellä oma pelaaja, vähintään sata Lontoon pubia kolunnut Arto ”Kivi” Nyberg. Lopputulokseksi kirjautui siis 3-2.

Niinpä Nyberg ja muut kynäläiset joutuivat ensi vuotta varten ottamaan vauhtia jälkipeleistä. Niitä pehmensi miellyttävästi sauna, jonka vieraanvaraiset isäntämme tarjosivat. Lauteilla oli aikaa käydä läpi juuri päättyneen kohtaamisen huippuhetket ja suunnitella tulevia kuvioita.

Mikä parasta: järjestävä seura suhtautui myönteisesti ajatukseen uudesta haasteottelusta vuoden 2009 Henki & elämä -kirjamessuilla. Silloin on aika kaivaa Kynä penaalista, siis siitä oikeasta, ja antaa pelivälineelle kyytiä. Eiköhän se pallo löydä jälleen oikeaan osoitteeseen, kun lyyti alkaa toden teolla kirjoittaa.

 

Pelitunnelmista raportoi Simo ”Kivi” Sipola

 

Paluu etusivulle